sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tampere KV kuvatuksia





































Tampere KV oli ja meni

Lähdettiin lauantai-aamuna Tampereelle ajamaan. Oltiin puolen päivän jälkeen perillä. Tytöt jäi kaverin luo odottamaan kun käytiin kaupungilla shoppailemassa ja haettiin nepalilaista sapuskaa mukaan. Myös tytöt tykkäsivät valkosipulisesta naan-leivästä.

Sunnuntaina suunnattiin näyttelyyn. Arvostelu löytyy näyttelyarvosteluissa, tuloksena EH NUK3. Tänä vuonna halli oli tilavampi, lattia oli vaan liukas. Mutta ihan ok meni kaiken kaikkiaan. Pihkaa silitti useampi ihminen ja neitihän oli tietenkin ihan haltioissaan siitä. Käytiin myös ostamassa sapuskaa, mukaan tarttui best in tuoreruoka-aterioita, canidaeta, ziwi peakia ja näyttelytalutin. Pihka sai maistaa tuoreruokaa ja esittelijä meinasi että olisi hyvä maskotti kun ruoka näytti maistuvan paremmin kuin hyvin. :) Harmitti vaan kun ei saatu canidaeta kun kuuden kilon pussi, eivät olleet saaneet lakon takia sapuskaa maahan. Meinasin nimittäin ostaa samalla kaksi isoa säkkiä, mutta ei niitä ollut yhtään saatavilla. Ziwi peakista ostettiin lammas-versiota, katsotaan miten maistuu ja sopiiko Kukalle. Maanantaina vapaata :)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Tämänpäiväisiä kuvia

Vihdoin päästiin upottavasta lumesta. Neidit tulee peräkanaa.
Pihkaa ei haittaa vaikka uppoaa, aina pääsee eteenpäin.

Nälkä yllätti ilmeisesti, kun linnunsapuskakin kelpaisi.

Ja Pihka taas jossain kiinni :)

Kukka

Benny ja Kukka

Benny ja tytöt peräkanaa.

Kukka isohinkki :) Pihkalla nyt valeraskaus, joten
molemmat muistuttava Pamelaa :)

Pihka löysi noin syvästä lumesta hevosenkakkaa.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Pihka on tosi gamekeeper's dog

Pihka sai jonninmoisen hepulikohtauksen, juoksi pellolta kävelytielle tuhat ja sata lasissa. Benny pääsi tielle, minä ja Kukka tultiin perässä. Benny huusi että nyt se lähti kyllä johonkin kauas, ei näy. Minä ja Kukka pistettiin vauhtia töppösiin ja päästiin tielle perässä. Ei se mitään karkuun ollut lähtenyt, oli hypännyt lumipenkkaan (ei voi tehdä mitään tarpeitaan tien viereen) ja jäänyt kahden ohuen puunrungon väliin kiinni keskeltä koiraa. Mietittiin että pitää lähteä hakemaan saha kotoa että saadaan emäntä puiden välistä irti ja lapio jotta saadaan lunta kauhottua pois. Kukka katseli otsa rypyssä miksi Pihka seisoo penkassa eikä tule pois. Käskin Pihkan odottaa ja ihmeen rauhallisesti odotti kunnes Benny pääsi luokse.

Benny rämpi pellon puolelta puolitoistametrisessä lumihangessa pelastamaan prinsessaa. Sai käännettyä neidin rinnasta selälleen pois puiden välistä ja auttoi pepusta ylös kävelytielle. Järkyttyminen kesti pari sekuntia kun taas leikittiin kepillä. Seuraavana aamuna oli katsonut lumikasan vieressä kuitenkin jumittumispaikkaansa. Onneksi Benny huomasi sen lumikasan yli. Jep, metsänvartijan koira jää puiden väliin kiinni :)

Kännykällä otettu kuva todistuaineistona :)

Pihka sai tosiaan lonkka- ja kyynärkuvauksista tulokseksi C/C 0/0. Olen tyytyväinen. Meillä oli ihan onnistunut reissu helmikuun puolessa välissä Seinäjoelle kuvauksiin. Halusin että selkä kuvataan myös, epävirallisesti tosin. Olin aiemmin yhteydessä lääkäriin ja kertoi että voidaan kuvata myös selkä, mikäli minua vaivaa lyhyt taka-askel. Selkä oli kuitenkin täysin terve ja normaali. Käytiin sitä varten Kukan ristisiteet leikanneella lääkärillä kuvauksissa, että saan heti luotettavan lausunnon. Pihka tosiaan juoksentelee lyhyesti näyttelyssä, mutta metsässä ym. ei-tasaisella pinnalla askel on normaalin pitkä. Pihka oli aivan täpinässä kun pääsi lääkärin vastaanotolle. Epäilin etten saisi sitä ikinä vaa’alle, mutta hienosti meni kun käskin istua. Oli kauhean väsynyt vielä herätteen saatuaan, eikä meinannut nousta lattialta. Hoitaja tuli herättelemään Pihkaa ja kun kuuli vieraan äänen, niin pomppasi salamana ylös. Jee, vaikka kuinka nukuttaa, niin on huippua kun joku tulee juttelemaan. Suunta oli kateissa, mutta pääsi omin jaloin autoon. Pidin vapaata seuraavan päivän ja neiti sai olla rauhassa, kun oli hieman väsynyt vielä.

Päivystin viikon ja sen huomasi tytöissä. Mennään ja tullaan aika paljon, tytöt aina mukana, joten neidit olivat loppuviikkoa kohden jo ihan tylsistyneitä kun oltiin paljon kotona. Mennään tänä viikonloppuna metsään rämpimään.

Ensi viikonloppuna lähdetään perjantaina tai lauantaina Tampereelle ja yövytään kaverin luona. Sunnuntaina sitten näyttelyyn. Tampereella oli aika ahdasta viime vuonna, onneksi kehä on heti aamusta, niin pääsee pois nopeasti.