Tässä ei hirveästi ole tapahtunut viime aikoina. Pihka on karistanut talviturkkinsa uimalla ja tytöt ovat olleet ihan kesä rinnassa jo pidemmän aikaa. Joka välissä pitää kieriä selällään ja hepuleita tulee vähintään joka toisella askeleella. :) Vaikka on ollut lämmintä, Pihka on jaksanut touhailla ulkona. Kukka on ottanut aurinkoa, Pihka on hääräillyt pihalla kaikenlaista. Meidän pitää rakentaa aita takapihalle, kun naapuri päätti kaataa pensasväliaidan ja sitten itse kaadettiin vielä toinen pensasaita sen jälkeen. Ollaan viety kärryillä roskia, käyty metsässä ja kahlailemassa meressä. Lauantaina mennään taas näyttelyyn. Tänään piti harjoitella, mutta jäi väliin. Tuli älytön sadekuuro ja ukkonen. Huomenna sitten uusi yritys.
Tässä vielä Pihkasta tuore kuva

2 kommenttia:
siis oikeasti, kehittyy koko ajan! jos olisin nähnyt kuvan muussa yhteydessä, en olisi Pihkaksi tunnistanut! Hieno tytteli! Onnea teille näyttelyyn! me mennään luultavasti la Oulaisten näyttelyyn.
Oon unohtanut blogit moneksi kuukaudeksi. Hieno neiti Pihka ja mahtavia kuvia aiemmissakin teksteissä. Pitkästä aikaa kun kävin niin sai plärätä monta tekstiä :)
Lähetä kommentti